Ajankohtaiset

Nyt otsikoissa:


Selaa tiedotteita:   1 

Vehkakorven laajakaistalle aloituslupa


Sastamalan kaupunginhallitus myönsi maanantaina aloitusluvan Kiikan Vehkakorven laajakaistaverkoston toteuttamiseen. Laajakaista-pilottihankkeen kuntaosuudesta puuttuva 25 100 euron osuus rahoitetaan hankkeen vuoden 2010 määrärahalla.
Hankintasopimus Vehkakorven laajakaistaverkosta voidaan tehdä Elisa Oyj:n kanssa, kun kaupunginhallitus on myöntänyt aloitusluvan laajakaistaverkoston toteuttamiseen ja hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Ministeriöt julkistivat kuntien rahoitusosuudet

Maa- ja metsätalousministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö julkistivat tammikuun lopulla esityksen kuntien rahoitusosuuksista laajakaistan rakentamiseen. Rahoitusosuudet ovat joko 33, 22 tai 8 prosenttia, kuntien keskinäisten taloudellisten tunnuslukujen perusteella. Esityksen mukaan Sastamalan rahoitusosuus on 33 prosenttia.
Laajakaista-pilottihankkeen kuntarahoituksesta puuttuu 25 100 euroa 33 prosentin rahoitusosuuden mukaan laskien.
Hankehakemuksen mukainen määräraha 44 000 oli budjetoitu Sastamalan kaupungin investointiohjelmaan vuosille 2009-2010.
Valtioneuvosto on asettanut tavoitteeksi, että lähes kaikkien kotitalouksien, yritystoimipaikkojen ja virastojen saatavilla on enintään kahden kilometrin etäisyydellä 100 Mbit/s mahdollistava valokuituyhteys vuoteen 2015 mennessä.
Valtioneuvoston hyväksymien kymmenen pilottihankkeen joukossa on Vehkakorven laajakaista.

Päivitetty viimeksi:  


 


 


 

  

Alueviesti, Hopunkatu 1, 38200 SASTAMALA | Puh. 010 229 0400 |  Fax (03) 511 3097